"Cloud1 on tosi hyvä kumppani keskustelemaan mahdollisuuksista, joita digitalisaatio voi tarjota"
Mikko Ojanen
Toimitusjohtaja, Kaswu Oy
Oppimisen analytiikan ratkaisut parantavat yritysvalmennusten vaikuttavuutta.
Kaswu Oy on vuonna 2011 perustettu myynnin ja johtamisen valmennusyritys. Sen missiona on saada aikaan pysyvä muutos sekä konkreettisia arjen tekoja yritysvalmennusten avulla.
Yrityksen käyttämän menetelmäpaletin taustalla on laaja tutkimustieto oppimisen pedagogiikasta sekä oppimisen kognitiivisista prosesseista. Tavoitteena on mahdollisimman tehokas oppiminen sekä muutos niin ajattelussa, kuin toiminnassakin. Jatkuva kehittyminen ja entistä parempien ratkaisujen löytäminen vaikuttavaan valmentamiseen on ollut keskeinen ajuri yrityksen toiminnassa alusta asti.
Kaswun toimitusjohtaja Mikko "OJ" Ojasen sekä Cloud1:n Harri Puupposen tiet ristesivät alunperin yhteisen harrastuksen parissa, kun miehet pyörivät samoissa skeittipiireissä. Hiljalleen ajatus digitaalisisten ratkaisujen hyödyntämisestä konkretisoitui yhteisiksi kehitysprojekteiksi.
Kaswu ja Cloud1 ovat kehittäneet yhdessä erilaisia koneoppimista sekä tekoälyä hyödyntäviä oppimisen analytiikan ratkaisuja, jotka ovat mullistaneet Kaswun tavan toteuttaa yritysvalmennuksia. Ratkaisujen avulla tarjoutuu mahdollisuus kartuttaa konkreettista dataa ajatuksen ja käyttäytymisen muutoksesta sekä osoittaa valmennushankkeen vaikuttavuus loppuasiakkaalle.
Kaswun ja Cloud1:n yhteistyön alkuvaiheilla huomattiin nopeasti se, että data voi todella olla “uusi öljy” myös valmennusbisneksessä.
Valmennusprojektissa dataa saadaan esimerkiksi lähtötilanteen aikaisesta osaamistasosta, ajattelumalleista tai tulostasosta. Projektin edetessä erilaisista pisteistä kerätty data avaa näkymän henkilötason muutospolkuun, ja auttaa analysoimaan syitä muutoksen taustalla. Datan avulla voidaan lisäksi tunnistaa yksilökohtaisia haasteita oppimisessa, ja kohdentaa näin tukitoimia oikeaan paikkaan.
Harppaus perinteisestä tavasta, jolla valmennuksia arvioidaan, on huima. Edelleen liian usein valmennuksen onnistuneisuutta arvioidaan yksinkertaisilla palautelomakkeilla. Ongelmana niissä on se, että palautteessa arvioidaan lähinnä valmentajan henkilökohtaisia ominaisuuksia ja innostavuutta valmennuspäivien aikana, eikä omaa oppimisprosessia. Oppimisen analytiikan ratkaisujen avulla asiaan tulee muutos. Nyt voidaan aidosti seurata valmennuksen aikaansaamaa muutosta.
Digitaalisten ratkaisujen avulla myös asiakas pääsee itse paremmin kiinni siihen, onko valmennettavan ajattelussa tai käyttäytymisessä tapahtunut muutosta. Data tarjoaa syvällisemmän mahdollisuuden esimerkiksi henkilöstötyytyväisyyden tai sairauspoissaolomittareiden tulkintaan.
Mikko Ojanen toteaa, että kehitettyjen oppimisen analytiikan sekä koneoppimisen ratkaisujen avulla Kaswu Oy pystyy nyt tuottamaan täysin uudella tavalla arvoa valmennuksissaan. Tiedolla on valtava merkitys.
- Oppimisen analytiikan ja koneoppimisen ratkaisujen avulla asiakas pääsee itse kiinni siihen, onko oppimista tapahtunut, kertoo Ojanen.
Ojanen kannustaa yrityksiä jatkuvaan ja aktiiviseen kehitystyöhön. Kehitystyön merkitys korostuu erityisesti silloin, kun toimintaympäristössä on häiriötekijöitä. Kuitenkin puhuttaessa vaikkapa digitalisaation tuomista mahdollisuuksista, kehitysaskeleiden tulee olla oikean kokoisia.
Ojasen mukaan niin pienet kuin suuretkin yritykset tarvitsevat asiantuntevan kumppanin siihen, että digitalisaatio ja datan hyödyntäminen etenevät oikeassa mittakaavassa. Ratkaisujen tulee olla sopivan kokoisia sekä investoinniltaan että arvontuotoltaan.
On selvää, että jokainen yritys varmasti tarvitsee jonkinlaisia kehitysaskeleita, mutta jos niitä tehdään vääristä lähtökohdista, lopputulos voi olla huono. Sen sijaan on osattava tulkita minkälaiset asiat tuottavat eniten lisäarvoa juuri kyseiselle yritykselle. On siis osattava tulkita jokaisen yrityksen liiketoiminnallisia haasteita oikein niin, että niihin löydetään parhaat ratkaisut.
Oikein mitoitettujen kehitysaskeleiden löytämisessä sekä sopivan kokoisen digiloikan ottamisessa Cloud1 on ollut suuressa roolissa Kaswulle.
Sillä, että Cloud1 on työskennellyt niin suurten pörssiyritysten kuin pienten toimijoiden kanssa, on Ojasen mielestä suuri arvo. Erityisesti pieni yritys tarvitsee rinnalleen kumppanin, jolla on kyky katsoa kauemmas, ja joka näkee enemmän kuin mitä itse ehkä kykenee hahmottamaan. Tällaisten toimijoiden kanssa on turvallinen ja luottavainen mieli työskennellä, sillä he ovat aina askeleen pidemmällä.
Ojanen kertoo, että on ollut ilahduttavaa huomata, kuinka täydellä sydämellä Cloud1:n asiantuntijat ovat olleet mukana kehittämässä uusia ratkaisuja Kaswun liiketoimintaan. On välittynyt tunne, että he aidosti haluavat olla mukana tuottamassa maailmaan lisää ratkaisuja, jotka helpottavat oppimista.
Cloud1:n yhteistyön ansiosta Kaswun digiperusta on nyt ehjä ja vahva. Se mahdollistaa jatkuvan kehityksen pitkälle tulevaisuuteen, kestävällä tavalla.