Heräsikö kysymyksiä?
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Petteri Mikkonen, Talent Acquisition Manager
Cloud1 syntyi yhteisestä näkemyksestämme siitä, mitä korkeatasoisen teknologiakonsultoinnin pitäisi olla ja mitä taitoja se edellyttää. Asiakaskeskeisyydellä, asiantuntijaosaamisella sekä vuosien kokemuksella rakennamme kokonaisuuden, joka on valmis teokälynaikakaudelle.
Ota yhteyttäHaastamme totutut konventiot uskaltamalla ajatella ja toimia toisin. Kehittämällä rohkeasti toimintaamme näytämme suuntaa ja luomme uutta.
Toimitamme tuloksia, joista voimme olla ylpeitä. Ratkaisumme ovat räätälöityjä asiakkaidemme erityisiin tarpeisiin ja suunniteltu loppukäyttäjän näkökulmasta.
Kannustamme monimuotoista työyhteisöämme kehittymään ja muovaamaan työtehtäviään vahvuuksien ja kiinnostuksien mukaisiksi.
Aidot kohtaamiset ovat työpäiviemme ytimessä ja meillä on mukavaa töissä. Cloud1-yhteisö on tärkein voimavaramme ja vaalimme yhdessä tekemistä. Intohimosta dataan rakentuva kulttuuri näkyy myös arjen keskusteluissamme.
Meillä työskentely on vapaata ja joustavaa. Rohkaisemme jokaista ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. Matala hierarkiamme mahdollistaa äänesi kuuluvuuden sekä työuran kehittämisen omannäköiseksi.
"Tykkään Cloud1:n yhteisöllisestä työkulttuurista. Jutellaan usein erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista ja autetaan toisiamme."
Saija Jokela, Power Platform -konsultti
"Täällä on osaavia ihmisiä. Projektissa harvemmin työskennellään yksin, ja se merkitsee paljon, että voi luottaa tiimiin."
Marko Lång, tiiminvetäjä ja data-arkkitehti
"Minulle tärkeää on se, että täällä saa tehdä työt kerralla kunnolla ja oikein, eikä niitä tarvitse korjailla jälkeenpäin. "
Pirjo Leppänen, data-arkkitehti
"Cloud1:lle oli helppo tulla. Tukea saa aina tarvittaessa ja vastuuta kasvatetaan osaamisen kasvaessa. Täällä on erittäin mukava työskennellä."
Nikolaos Lod, Azure Infra -asiantuntija
Cloud1 Oy perustettiin neljän henkilön toimesta vuonna 2012. Perustajia yhdisti visio siitä, miten konsultointia voisi tehdä asiakaslähtöisemmin. Ensimmäinen asiakkaamme oli Vantaan Energia.
Lähdimme tarkentamaan fokusta alun freelancer-mallista. Kantavana ajatuksenamme oli rakentaa tulevaisuus erottautuvan osaamisemme varaan. Sitoutumisemme Microsoftiin toi meille kultakumppanuuden.
Teimme tietoisen valinnan keskittyä datatekemiseen. Käänteentekeväksi muodostui Hobby Hallille toteuttamamme laajempi konsultointitoimitus, joka avasi lisää mahdollisuuksia Azure-kulmalla. Yhteistyöyritys Devisioona Oy:n toiminta käynnistyi.
Vuosien työ alkoi kantaa hedelmää. Palkkasimme riveihimme ensimmäiset työntekijät perustajien työn tueksi. Markkinoilla nähtiin Azure-osaamisen kysynnän kasvu. Asiakaskeskustelumme johtivat merkittävään asiakkuuteen Alkon kanssa keväällä 2018.
Voimakkaan kasvun jatkuessa yrityksemme hallinnan ja toiminnan organisoinnin merkitys korostui. Laajensimme fokustamme keskittymällä Power BI ja analytiikka -toiminnan rakentamiseen.
Tammikuussa 2021, ensimmäistä kertaa historiassamme uusia samana päivänä aloittavia työntekijöitä oli neljä. Organisaatiotyön myötä konseptituotteistukset vahvistuivat entisestään ja palkkasimme ensimmäisen pelkästään myyntiin keskittyvän työntekijän. Vuoden lopussa pääsimme muuttamaan ensimmäiseen omaan toimistoomme Vuorikadulle.
Saavutusten valossa vuotemme oli ennätyksellinen. Ensiaskeleista lähtien vallinnut rento mutta kunnianhimoinen työkulttuurimme palkittiin Future Workplace -sertifikaatilla. Lisäksi pääomasijoittaja Voland Partners tuli mukaan luomaan perustaa strategiatyölle ja kiihdyttämään liiketoimintaamme kohti seuraavaa kasvuharppausta.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Petteri Mikkonen, Talent Acquisition Manager